Autourheilujulkaisu Autosport on ennustanut tulevan kauden kymmenen parasta kuljettajaa.

Lehden 14-jäseninen asiantuntijaraati sijoitti kymmenen parasta kuljettajaa haluamaansa järjestykseen. Jokainen kuljettaja kuittasi sijoituksestaan sarjasta tutun pistemäärän. Voittaja sai 25, toiseksi sijoittunut 18, kolmas 15 ja niin edelleen.

Kärkikolmikon osalta sijoitukset eivät yllättäneet. Viime vuonnakin kolmeksi parhaaksi sijoittuneet Lewis Hamilton, Nico Rosberg sekä Sebastian Vettel pitivät sijoituksensa.

Mielenkiintoisin muutos tapahtui heti seuraavalla sijalla. Viime vuonna Kimi Räikkönen oli loppupisteissä neljäs ennen maanmies Valtteri Bottasta, mutta Autosportin veikkauksessa osat vaihtuivat. Bottaksen uskotaan voittavan kokeneemman Räikkösen.

Viisi asiantuntijaa sijoitti Räikkösen korkeimmillaan neljänneksi. Myös Bottas sai saman verran samoja sijoituksia.

– James Allisonin suunnittelema auto sopii aiempaa paremmin Räikkösen ajotyylille. Mutta hän ei ole enää vanha kunnon Kimi. Häneltä voidaan odottaa vain vahvaa Vettelin tukijan roolia, Anthony Rowlinson kirjoittaa.

– Räikkönen pistää tallikaverinsa aiempaa tiukemmalle tulevalla kaudella ja saavuttaa muutaman palkintokorokesijan viime vuotta enemmän ja ehkä jopa voiton. Hänen tasaisuutensa tulee maustamaan myös valmistajien sarjan taistoa, Lawrence Barretto puolestaan uumoilee.

Bottaksen kohdalla muistutetaan hänen tulevaisuudennäkymistään.

– Tämän on oltava se kausi, jolloin Bottas tekee tulosta. Hän tarvitsee kipeästi voittoa saavuttaakseen maineen huippukuljettajana. Enää ei ole tarjolla selityksiä.

Autosportin listaus:

1. Lewis Hamilton, 299 pistettä
2. Nico Rosberg, 265
3. Sebastian Vettel, 248
4. Valtteri Bottas, 146
5. Kimi Räikkönen, 129
6. Daniel Ricciardo, 109
7. Felipe Massa, 78
8. Daniil Kvjat, 41
9. Max Verstappen, 36
10. Sergio Perez, 33