F1-kuljettajien ajajayhdistys GPDA julkaisi eilen avoimen kirjeensä, jossa se vaatii F1-sarjaa muuttamaan päätöksentekoaan ja uudistamaan johtoporrastaan sarjan edun nimissä. Järjestön puheenjohtaja, entinen F1-kuljettaja Alex Wurz seisoo täysin yhdistyksen vaatimusten takana.

Itävaltalaisen mukaan järjestö oli suunnitellut jonkinlaista ulostuloa jo pitkään ennen eilistä kirjeen julkaisua. Sarjan päätähdet haluavat tuoda esille huolena.

– Tämä ei ollut mikään vastaisku aika-ajosäätöä kohtaan. Julkilausumamme oli tarkkaan harkittu jo kauan ennen Melbournen kilpailua. Keskustelimme Australiassa siitä vielä muutaman kuljettajan kanssa, Wurz paljastaa Autosportille.

Wurz muistuttaa myös järjestön merkittävästä asemasta sarjan menneisyydessä.

– Kun järjestö perustettiin 1960-luvulla, oli sillä suuri enemmistö asioista päätettäessä. Mielestäni se oli toimiva systeemi.

Wurzin mielestä F1-sarja ei voi saavuttaa asettamiaan tavoitteita nykyisessä tilanteessaan. Siksi muutokselle on tarvetta.

– Jotta laji olisi terve ja hyvinvoiva tulevaisuudessa, täytyy sarjan bisnesajattelua ja johtamistapaa muuttaa radikaalisti.