Rallin MM-sarjassa on ollut suomalaisittain kovin hiljaista jo pitkään. Kun Mikko Hirvonen lopetti, on Jari-Matti Latvala ollut ainoa tehdaskuljettaja WRC:ssä.

25-vuotias Esapekka Lappi on tiedetty jo pitkään huippulahjakkaaksi kuljettajaksi. Viime kaudella Lappi voitti WRC2-luokassa Suomen ja Puolan osakilpailut, mutta jäi luokan MM-pisteissä neljänneksi. Kukaan ei voi silti kiistää hänen huippupotentiaaliaan.

Toyotan tallipäällikkö Tommi Mäkinen myöntää, että Lappi on heidän kiikarissaan, kun kuljettajia valitaan Toyotan paluukaudelle 2017.

– Lappi on yksi mielenkiintoisimmista nuorista kavereista rallimaailmassa. Haluaisin hänet ajamaan meille heti 2017, Mäkinen sanoo Motorsport.comin mukaan.

Lappi ajaa nyt toista kauttaan WRC2:ssa, Monte Carlossa tuli peräti yhdeksäs sija yleiskilpailussa, vaikka hankala ja haasteellinen Monte oli Lapille ensimmäinen.