Mercedeksen F1-tallissa kisaava Nico Rosberg koki viime kaudella henkilökohtaisen pettymyksen jäätyään jälleen tallikaverinsa Lewis Hamiltonin varjoon brittikuskin pokattua toista kertaa putkeen kuljettajien maailmanmestaruuden haltuunsa. Kauden vaikein hetki Rosbergin kannalta oli Yhdysvaltain GP Austinissa, jossa Hamiltonin mestaruus varmistui.

Saksansuomalainen onnistui kuitenkin kokoamaan itsensä, ja voitti kolme viimeistä kisaa. Nyt Hamilton on paljastanut keskittymisensä herpaantuneen mestaruuden varmistuttua. Rosbergia ei kuitenkaan kiinnosta, vaikka hän olisi lyönyt vain puoliteholla toimineen tallikaverinsa.

– En keskittynyt häneen, joten en todella tiedä. Olin keskittynyt lyömään kaikki muut ja olin hyvin iloinen palatessani suomalaisen sisun turvin kauden vaikeimmasta paikasta Austinista. Oli rankkaa palata taistelemaan vahvana ja voittamaan jokainen kisa. Se sai minut tyytyväiseksi. Mitä muut tekivät tai jättivät tekemättä, sitä en tiedä, Rosberg kertoo ESPN:lle.

Rosberg sanoo, että menestyksekkäästä loppukaudesta on apua valmitauduttaessa uuteen kauteen.

– Hyvä tulosjatkumo auttaa minua, se antaa minulle lisää varmuutta uuteen kauteen mentäessä, Rosberg kommentoi.

Hän kuitenkin muistuttaa, että uusi kausi on uusi kausi uusine haasteineen.

– Se on hyvä juttu ja olen iloinen siitä, mutta toisaalta kyseessä on uusi kausi ja uusi auto. Renkaat ovat hieman erilaiset, joten siitä jatkaminen ei ole helppoa. TIlanne on uusi ja kaikki aloittavat alusta, mutta olen optimistinen, Rosberg summaa.