Nico Hülkenbergin mielestä Force India on viimein onnistunut rakentamaan mainion auton, jolla on realistista lähteä tavoittelemaan hyviä sijoituksia.

Tiimin B-spec-auto osittautui jo viime vuonna nopeaksi ja tallipisteissä Force India oli viides. Koska säännöt eivät ole muuttuneet, Hülkenberg uskoo vahvasti, että vähintään sama meno jatkuu tällä kaudella.

– Meillä on nyt sellainen auto, että voimme ottaa hyviä pistepotteja millä tahansa kelillä, millä tahansa rengastaktiikalla ja ihan millä radalla hyvänsä. Tiimi on rakentanut upean ja vahvan pohjan, nyt on meidän kuljettajien vuoro tehdä oma osuutemme, Hülkenberg sanoi Autosportille.

– On ihan mahdotonta arvioida, kuinka avauskilpailussa käy, mutta meille olisi ihan ratkaisevan tärkeää saada hyvä tulos heti alkuun.

– Kaikki meistä tekevät rajusti töitä, että lähestyisimme kärkeä. Mutta ilmaiseksi ei tule mitään. Se pitää löytää ja ottaa ihan itse.

– Minulla on sellainen tunne, että tällä kaudella aika moni tiimi parantaa ja kilpailusta tulee paljon tasaisempaa kuin viime kaudella, Hülkenberg sanoo.