Renault-tallin reservi- ja kehityskuljettajana toimiva espanjalainen Carmen Jorda on saanut osakseen kovaa kritiikkiä kollegaltaan.

Jorda pestattiin viime vuonna Lotus-tallin reservi- ja varakuljettajaksi vähintäänkin kyseenalaisin meriitein. Jordan kolme kautta GP2-luokassa eivät tuottaneet espanjalaiskuskille yhtään pistettä. Sen sijaan hänen tilalleen hypännyt Dean Stoneman pystyi nappaamaan voiton välittömästi Jordan korvattuaan. Kaikesta huolimatta Jorda sai viime talvena yllätyskiinnityksen F1-tallin palkkalistoille, joskaan ajohommia hänelle ei ole siunaantunut. Jorda on tittelistään huolimatta paistatellut enemmänkin TV-kameroille F1-kisaviikonloppuisin, ajohommien jäädessä pelkästään simulaattorilla kurvailuun.

Nyt Lotuksen entinen juniorikuljettaja Marco Sörensen on sivaltanut Jordaa kunnolla Ekstra Bladetin haastattelussa. Hän esittää kovia väitteitä Jordan vauhdista edes simulaattoriajossa.

– Hän oli 12 sekuntia minua hitaampi simulaattorissa. Silti hän saa kaiken huomion mediassa, Sörensen toteaa.

Jorda on väitteistä luonnollisesti toista mieltä. Hän antoikin Sörensenille takaisin AS:n haastattelussa.

– En edes tiedä, kuka hän on. En nähnyt häntä kertaakaan tehtaalla viime vuonna. Mutta mielestäni hän voisi keskittyä omaan uraansa sen sijaan, että hän pönkittäisi egoaan muiden, varsinkaan minun, kautta, Jorda sivaltaa.

Jorda esittää myös eriävän mielipiteensä omasta vauhdistaan.

– Viime vuonna jäin keskimäärin sekunnin kierroksella Romain Grosjeanin ajoista. Joten jos Sörensen väittää ajaneensa 11 sekuntia nopeampaa kuin Grosjean, uskoisin kaikkien F1-tiimien taistelevan hänestä, Jorda heittää.