Pitkä, maaliskuussa alkaut F1-kausi 2015 painuu mailleen tulevana viikonloppuna, kun kauden yhdeksästoista kilpailu käydään Abu Dhabissa.

Vuodesta 2009 kisakalenterissa mukana ollut kilpailu on sarjan erikoisuus. Kilpailu käynnistyy päivänvalossa, mutta loppuosa ajetaan läpi keinovalaistuksessa auringon laskettua ennen ruutulipun heilahdusta.

Tänä vuonna vuorossa on seitsemäs Abu Dhabin osakilpailu. Vaikka paalupaikan merkitys on nykyisen DRS-aikakauden aikana vähentynyt merkittävästi, on kilpailu voitettu hämmästyttävästi vain kerran ykkösruudusta statattaessa. Sebastian Vettel pystyi tuotteistamaan paalupaikkansa voitoksi kauden 2010 kilpailussa, jossa hän varmisti samalla uransa ensimmäisen maailmanmestaruuden.

Hyvä lähtöpaikka on kuitenkin ollut kovaa valuuttaa radalla aina. Kuudesta kilpailusta voittoon ollaan ajettu eturivistä kaikkiaan viisi kertaa. Ainoan poikkeuksen listaan tekee Suomen Kimi Räikkönen, joka ajoi ikimuistoiseen voittoon Lotuksella kauden 2012 kilpailussa. Parin vuoden tauon jälkeen paluun sarjaan tehnyt ”Jäämies” lähti matkaan ruudusta neljä, mutta ruutulipulle hän saapui ensimmäisenä.