Ferrarin Kimi Räikkönen ajoi viidenneksi nopeimman ajan Abu Dhabin kolmansissa vapaissa harjoituksissa. Räikkösen aika oli pienoinen pettymys, sillä suomalainen ei onnistunut parantamaan aikaansa yhtä paljon muihin verrattuna lopussa pehmeillä renkailla ajettaessa. Tallikaveri Sebastian Vettel oli kolmas.

Nopeinta vauhtia piti Mercedekset Nico Rosbergin ollessa nopein ennen Lewis Hamiltonia. Mercedes-kuskit olivatt hyvin lähellä osua toisiinsa harjoitusten loppuvaiheessa.

Williamsin vauhti on huolestuttavaa. Felipe Massa ja Valtteri Bottas olivat tuloksissa kahdeksas ja yhdeksäs, mutta autojen vauhti ei näytä riittävän kamppailuun Ferrareita vastaan.

McLarenin Fernando Alonso kiehahti harjoitusten lopussa. Hän koki joutuneensa edellä ajaneiden Lotus ja Manor-kuljettajien hidastamaksi. Kysyttyään tiimiradiossa, ketkä kuljettajat hänen edessään ajoivat, tokaisi espanjalainen tylysti heidän olevan idiootteja.

Red Bullin Daniil Kvjat jäi ilman aikaa teknisten ongelmian seurauksena.

Aika-ajot alkavat kello 15 Suomen aikaa.