Ferrarin Kimi Räikkönen myöntää tämän kauden olleen osaltaan välillä ”kivulias”. Räikkönen on jäänyt pahasti tallikaverinsa Sebastian Vettelin jalkoihin.

Vettel on saavuttanut tällä kaudella kolme voittoa ja peräti 13 palkintokorokesijoitusta, mutta Räikkönen on suihkutellut shampanjaa kilpailun jälkeen vain kahdesti. Suomalainen onkin saanut osakseen runsaasti kritiikkiä.

Autosport kysyi Räikköstä kuvailemaan kauttaan omin sanoin.

– Tiimi on pärjännyt tänä vuonna edelliskautta paremmin. Meillä on parempi auto, mutta tulokset eivät ole silti sitä mitä minä haluan. Teemme oikeita asioita, mutta joskus tämä vain sattuu. Sellaista F1 on, Räikkönen toteaa.

– Joskus sitä tekee virheen ja siitä joutuu maksamaan, mutta se on vain reilua.

Räikkönen muistuttaa kuitenkin kohdanneensa vastaavia ongelmia aiemminkin. Hän uskookin tallin olevan ensi vuonna nykyistäkin parempi. Samalla hän odottaa myös oman suoritustasonsa nousevan.

– Kaikki ei ole vain osunut aivan kohdilleen osaltani tänä vuonna. Meillä on paljon asioita missä parantaa, mutta olen täysin varma, että pystymme siihen. Nopeutta löytyy, nyt se täytyy vain lunastaa.