Pastor Maldonado ei pidä Brasiliassa saamaansa viiden sekunnin rangaistusta kontaktista Marcus Ericssonin kanssa perusteltuna.

Venezuelalainen kertoi kauden päätöskisan alla, että vaikkakin tilanteessa kärsijänä oli Sauber-kuski, oli hän yhtälailla myös osallisena tapahtumassa.

– Sanotaan, että raapaisu on kilpa-ajoa. Formula ykkösissä tuntuu joskus, että rangaistuksia saa joka kontaktista, Maldonado sanoi.

– Siellä oli rako ja yritin siihen – me kaikki haluamme nähdä ohituksia formula ykkösissä – ja hän puolestaan sulki sen puolustaessaan asemaansa. Minusta se oli kisatapahtuma ja Brasilian ykkösen kaltaisessa mutkassa ulkopuolella oleva kaveri yleensä kärsii.

Lotus-kuljettaja sanoo, että asia on kuitenkin loppuun käsitelty, eikä tapahtumasta ole jäänyt arpia kenellekään.

– Me keskustelimme kisan jälkeen ja välimme ovat kunnossa. Uskon, että näin olisi siinäkin tapauksessa, että roolimme olisivat päinvastaiset ja hän olisi tehnyt liikkeen minua vastaan, Maldonado sanoi.