Red Bullin F1-tiimin tallipäällikkö Christian Horner ei osaa sanoa, koska talli saa päivitetyn version käyttämästään Renault-voimanlähteestä.

– On vielä hämärän peitossa, milloin se tapahtuu, Horner kertoo Sky Sportsille viitaten moottoripäivityksen ajankohtaan.

Alun perin kesästä asti kehitetyn uuden moottoriversion piti tulla käyttöön jo Sotshin kisassa, mutta Horner vahvistaa, että ensi viikonloppuna uutta moottoriversiota ei tulla näkemään.

Renaultin mukaan päivitykset saadaan käyttöön todennäköisesti Sotshia seuraavassa Yhdysvaltain GP:ssä Teksasin Austinissa.

Kovin monessa kisassa Red Bull ei pääse uudesta voimanlähteestään nauttimaan: tällä kaudella ajetaan enää viisi kilpailua. Uusien voimanlähteiden käyttöönotto myös tuo Red Bullille omat hankaluutensa, kun sääntöjen sallima moottorimäärä on tälle kaudelle jo käytetty, ja uusien voimanlähteiden käyttöönotosta seuraa rangaistus.