Ferrarin tallipäällikkö Maurizio Arrivabene uskoo tallinsa kykenevän taistelemaan ensi kaudella tosissaan F1-sarjan maailmanmestaruuksista.

Italialaisen mukaan hänen tallinsa on ensi vuonna ottanut askeleen eteenpäin suorituskyvyssä, ja hän toivoo tuon loikan siivittävän maranellolaistallin haastamaan sarjaa dominoivan saksalaistallin.

Avaintekijänä suunnitelmassaan Arrivabene pitää jatkuvuuden säilymistä tallissaan. Arrivabenen mielestä nykyinen tiimi on hioutunut yhteen hiiliin puhaltavaksi porukaksi, joka pystyy puristamaan jokaisen sekunnin kymmenyksen irti suorituskyvystään myös jatkossa.

Kimi Räikkösen jatko tallissa oli vaakalaudalla aina elokuuhun asti, mutta talli päätti lopulta jatkaa suomalaiskuskin sopimusta. Arrivabenen mukaan päätös oli luonnollinen.

-Ensinnäkin, hän on Ferrarin viimeisin maailmanmestari. Mutta tallimme on edelleen aika uusi (avainhenkilöiden osalta). Jos uusi kuljettaja astuisi mukaan tiimiimme, menisi hänellä aikaa sopeutua, mutta meillä ei ole aikaa sellaiseen. Meidän täytyy pystyä keskittymään tekemiseemme ilman minkäänlaisia häiriötekijöitä, Arrivabene juhlistaa BBC:lle.

Räikkönen voitti maailmanmestaruuden Ferrarilla kauden 2007 jälkeen. Tuon jälkeen talli ei ole kuljettajien MM-titteliä juhlinut. Valmistajien ykköstilan talli pokkasi viimeisen kerran kaudella 2008. Ratissa olivat tuolloin Räikkönen ja Felipe Massa.