McLaren-F1-tallin testikuljettaja Kevin Magnussen täyttää tänään 23 vuotta. Tanskalainen sai onnittelut merkkipäivänään myös talliltaan Twitterissä:

Magnussen ajaa tänä vuonna McLarenin testikuljettajana. Viime kaudella hän kisasi samassa tallissa Jenson Buttonin tiimikaverina, mutta Fernando Alonso vei tanskalaisnuorukaisen kisakuljettajapaikan tällä kaudella.

Magnussenilla ei ole kilpakuskin paikkaa ensi kaudeksi. Tanskalainen on ilmoittanut, ettei aio viettää toista vuotta kilpailematta. Häntä on F1-sarjan sisällä yhdistelty huhuissa muun muassa nykyisen Lotuksen, tulevan Renaultin, sekä tulokastalli Haasin suuntaan.

Magnussen itse on myöntänyt myös pestin hankkimisen jostain toisesta sarjasta olevan mahdollista, mikäli F1-sarjasta kisakuljettajan paikkaa ei aukea.

Aiemmalla urallaan tanskalainen on muun muassa voittanut Formula Renault 3.5 -sarjan mestaruuden 2013 ja Tanskan Formula Ford -sarjan mestaruuden 2008. Lisäksi hän on kisannut muun muassa Saksan ja Briannian Formula 3 -sarjoissa.

Magnussen on yksi F1-sarjan toisen polven kuljettajista. Kevin Magnussenin isä on entinen F1-kuljettaja Jan Magnussen, joka ajoi McLarenilla yhden kilpailun 1995 ja kisasi kaudet 1997-1998 Stewartilla.