Marokossa käytyyn aavikkoralliin Minin tehdasautolla osallistunut Mikko Hirvonen sijoittui viidenneksi ensimmäisessa kilpailussaan uudessa aluevaltauksessaan.

Hirvosen vauhti parani päivä päivältä. Suomalainen hilasi itseään pienen totuttelun jälkeen yhä lähemmäs kärkeä. Minin vauhti oli hyvää, sillä voiton nappasi tallikaveri Nasser Al-Attiyah.

Ralliteiden legenda, yhdeksänkertainen maailmanmestari Sebastien Loeb sai puolestaan paljon ohdakkeisemman alun omalle aavikkoralliuralleen.

Ranskalainen kärsi teknisistä ongelmista ja ajovirheistä koko viisipäiväisen kilpailun ajan. Pahimmillaan Loeb menetti aikaa yli kolme tuntia jäätyään jumiin hiekkadyyneille. Lopputuloksissa hän oli vasta sijalla 44.

Rallia pitkään johtanut Loebin tallikaveri, toinen legenda Carlos Sainz joutui keskeyttämään kärkipaikalta tekniikkavikaan.