IndyCar-kuljettaja Justin Wilsonin kuolema otettiin surulla vastaan moottoriurheilumaailmassa. Päähän kohdistunut osuma vei jälleen yhden rattisankarin ennenaikaiselle viimeiselle matkalleen. Samalla esille nostettiin jälleen kysymys siitä, mitä formula-autojen ohjaamoille oikein tulisi tehdä.

Autojen turvallisuutta muutos nostaisi reippaasti, mutta jarruttaviakin tekijöitä löytyy. Perinteisiin vetoaminen on kuitenkin tyhmin syy mitä kuvitella saattaa.

Turvallisuudenkin suhteen oltiin pitkään lastenkengissä. Autoihin ei haluttu turvavöitä, koska kuljettajan haluttiin ennemmin lentävän autostaan pihalle kuin palavan siihen mahdollisen onnettomuuden sattuessa. Kylmäävä lähestymistapa.

Vastarannan kiiskejä on löytynyt aina, kun perinteitä halutaan kunnioittaa jopa sairaalloisen fanaattisesti. Aikoinaan valitettiin siitä, ettei autoihin saisi tulla sponsoreita, vaan jokaisen auton tulisi kantaa kotimaansa värejä. Turvallisuudenkin suhteen oltiin pitkään lastenkengissä. Autoihin ei haluttu turvavöitä, koska kuljettajan haluttiin ennemmin lentävän autostaan pihalle kuin palavan siihen mahdollisen onnettomuuden sattuessa. Kylmäävä lähestymistapa.

Vanhoille ajoille on kuitenkin rurha naureskella. Kun pää- ja niskatuki HANS tuli pakollisena turvavarusteena mukaan F1-kuvioihin kaudella 2003, kritisoivat monet uudistusta turhaksi. Mutta tuo piskuinen niskatuki on jo nyt pelastanut todistettavasti useita ihmishenkiä tai estänyt lukuisten vakavien päävammojen syntyä. Tuskin nykykuskit suostuisivat enää ajamaan metriäkään ilman HANSia.

Sanokaa minun sanoneen: katetut ohjaamot tulevat mukaan kuvioihin, eikä siihen mene enää kauan. Tähän eivät vaikuta kuitenkaan pelkästään turvallisuusseikat. Entinen F1-kuljettaja ja nykyinen Audin tehdaskuljettajaja Lucas di Grassi uskoo katettujen ohjaamoiden yleistyvät yksinkertaisesti siitä syystä, että se takaa paremman aerodynamiikan kilpa-autoon.

Mercedeksen esittelemä malli on mielestäni erittäin toimiva. Kuljettajan turvaksi laitettava kehikko ei vangitse kuskia mahdollisessa onnettomuustilanteessa, mutta se pystyy kuitenkin takaamaan turvan isojen esineiden vaaroilta. Ehkäpä tuollakaan ratkaisulla ei olisi kyetty estämään kaikkia oheisen listan onnettomuuksia, mutta ainakin muutamassa tapauksessa ne olisivat pelastaneet kuljettajan vakavalta loukkaantumiselta.

Valitaan sitten Mercedeksen viritelmä tai jokin muu, puhaltavat moottoriurheilumaailmassa uudet tuulet. Nykyään kuljettajiakin kohdellaan ihmisolentoina, joiden ihmishenki on kaikista tärkein asia. Show-bisnes tulee vasta sen jälkeen.

Juuso Taipale
Twitter:@JuusoTaipale