Lotus-tallin tulevaisuuden ympärillä käydään kovaa keskustelua. Talli on ollut vahvasti matkalla ranskalaisen autonvalmistajan Renault’n tehdastiimiksi, mutta sopimuksia ei olla vieläkään allekirjoitettu.

Tallin kilpakuljettaja Romain Grosjean ei osannut avata tallinsa tilannetta medialle Italian GP:n aattona.

– Ei, en tiedä yhtään sen enempää kuin tekään. Uskon kaikkien vain odottavan mitä seuraavien lähipäivien ja -viikkojen aikana tapahtuu. Toivottavasti tulossa olisi hyviä uutisia, ranskalainen toteaa ESPN:n mukaan.

Tallin taloudellinen tilanne on tällä hetkellä kriittinen ja myös Grosjean myöntää tämän.

– Tilanne on vaikea, mutta en anna sen haitata. Tilanteemme oli samanlainen jo edeltävissä Belgian ja Unkarin osakilpailuissa. Tiiminä ja kilpakuljettajana pyrimme kuitenkin tekemään parhaamme myös Italiassa. Vain sillä on merkitystä, Grosjean toteaa.

Ranskalainen ajoi upeasti kolmanneksi edeltävässä osakilpailussa Belgiassa.