Williams on solminut kuljettajansa Felipe Massan kanssa vuoden jatkosopimuksen, kertoo italialaislehti La Gazzetta dello Sport.

Toista kauttaan brittitiimissä ajava Massa on kerännyt tällä kaudella 82 MM-pistettä, kolme enemmän kuin tallikaveri Valtteri Bottas. Kaudesta 2002 F1-sarjassa viihtynyt Massa on ajanut kaikkiaan 221 GP:tä Sauberin, Ferrarin ja Williamsin ratissa. Kaudella 2008 erittäin lähellä maailmanmestaruutta ollut brassi on voittanut yksitoista osakilpailua ja ajanut 16 paalupaikkaa.

Massan ympärillä on riittänyt puhetta, sillä aiemmin hurjimmissa huhuissa tallin epäiltiin jopa vaihtavan brassikuljettajan halvempaan tai jopa rahaa tiimiin tuovaan vaihtoehtoon.

Asiasta kertoi Suomessa ensimmäisena Iltalehti