Mercedeksen Nico Rosberg vaatii sarjan rengastoimittajaa Pirelliä selvittämään perinpohjaisesti, mistä syystä Belgian GP-viikonloppuna nähtiin peräti kaksi rengasrikkoa kovassa vauhdissa.

Rosberg koki rengasrikon perjantaina ja Sebastian Vettel itse kisassa. Molemmissa tapauksissa Eau Rougella on ollut ilmeisesti merkittävä rooli, sillä Vettelin rengas hajosi välittömästi sen jälkeen ja Rosberginkin takarengas alkoi hajota seuraavalla suoralla.

Pirellin mukaan kummassakaan tapauksessa omgelma ei ollut renkaassa itsessään, vaan Rosbergilla oli viilto ja Vettelillä ylikulutus. Rosbergin mielestä Belgian tapahtumien tulisi kuitenkin laittaa hälytyskellot soimaan.

– Vettelin tapaus ei olisi missään nimessä tapahtua. Olemme nähneet jo aiemmin ja mysö pienemmissä luokissa vastaavia ongelmia. Jos rengasrikkomme olisivat tapahtuneet hieman aiemmin tai myöhemmin, olisivat seuraukset olleet karmeat. Pirellin täytyy nyt selvittää, mistä ongelmat oikein johtuivat ja parantaa turvallisuutta, saksalainen vaati ESPN:n mukaan.