Williamsin Valtteri Bottas uskoo tallinsa oppineen raskaimman kautta Silverstonen GP:n mokailustaan, eikä se sorru enää jatkossa vastaavanlaisiin virheisiin.

Kilpailun alussa Williamsit löysivät itsensä yllättävästä kaksoisjohtoasemasta. Talli ei kuitenkaan ohjeistanut Felipe Massaa päästämään selkeästi nopeampaa Bottasta ohikseen. Bottas olisi saattanut potentiaalisesti pystyä taistelemaan jopa kilpailun voitosta, mutta Massan hitauden takia Mercedeksen Lewis Hamilton onnistui ohittamaan molemmat varikkokäyntien yhteydessä.

Bottaksen mukaan tallin varovaisuus kostautui.

– Minulla oli mahdollisuus ohittaa Felipe kisan alussa, mutta minulle ei annettu lupaa siihen, Bottas toteaa Autosportille.

– Mielestäni vauhtini oli ensimmäisellä vedolla huomattavasti Felipeä nopeampaa.

Bottaksen mielestä jälkijossittelu on kuitenkin turhaa.

– Tiimi teki mielestään parhaan ratkaisuun sillä hetkellä. He eivät halunneet meidän taistelevan keskenämme ja menettävän aikaa Mercedeksiin nähden. Jatkossa aiomme kuitenkin olla tällaisten asioiden suhteen viisaampia.