Mercedeksen Lewis Hamilton onnistui kääntämään Silverstonen GP:n johtopaikan itselleen varikkopysähdysten yhteydessä. Kilpailu on tällä hetkellä ylittänyt puolenvälin.

Kaksoisjohdossa ajaneet Williamsit hävisivät molemmat sijoituksen hallitsevalle maailmanmestarille varikkokäynneillään. Felipe Massa ajaa toisena perässään Valtteri Bottas ja Nico Rosberg. Hamilton on onnistunut repimään takaa-ajajiinsa parin sekunnin eron.

Ennen varikkopysähdyksiä Bottas yritti useaan otteeseen ohitusta Massasta. Talli ei kuitenkaan antanut brassikuskille käskyä päästää selkeästi nopeampi suomalainen ohitseen. Jos Bottas olisi päässyt ajamaan karkuun haastajiltaan ennen varikkokäyntejä, olisi hän saattanut pystyä taistelemaan jopa kilpailun osakilpailusta.

Ferrarin Kimi Räikkönen on kilpailussa viidentenä. Räikkönen on selkeästi kärkinelikon perässä.

Kilpailun lopuksi on povattu sadetta, joten kilpailu on vielä kaikkea muuta kuin ohi.