Red Bullin Daniel Ricciardolle tämä kausi on ollut edellisvuoteen nähden pettymys. Aussikuski pystyi nappaamaan viime kaudella peräti kolme osakilpailuvoittoa, mutta Unkarin GP:n kolmas sija oli miehen ensimmäinen vierailu palkintopallilla kuluvana vuonna.

Tallipäällikkö Christian Horner uskoo silti Ricciardon olevan nyt palanunut takaisin omalle huipputasolleen. Hän antaakin kuljettajalleen arvosanaksi kauden ensimmäisestä puoliskosta kiitettävän.

– Daniel voi vielä parantaa joillain osa-alueilla, aina löytyy jotain parannettavaa. Mutta hänen sunnuntaiset otteensa kilpailussa, erityisesti muutamat loistavat ohitukset osoittivat hänen olevan jälleen oma loistava itsensä, Horner ylistää Autosportille.

Red Bullin kuljettajat ovat saaneet painetta osakseen muun muassa Helmut Markon suunnalta. Aiemmin tällä kaudella hän totesi Toro Rosson junioreiden Max Verstappenin ja Carlos Sainz jr:n olevan emotallin kuljettajia Ricciardoa ja Daniil Kvjatia parempia.

Emotallin kuljettajat ovat kuitenkin hiljentäneet kritiikin ajamalla vahvasti muutamassa viimeisessä kilpailussa. Erityisesti Kvjat on nostanut tasoaan vaikean alkukauden jälkeen.

– Hän todella ansaitsi ensimmäisen podiuminsa Unkarissa. Mielestäni hän on kehittynyt jatkuvasti Monacosta lähtien, Horner toteaa.