McLarenin tallipäällikkö Ron Dennis viittaa kinttaalla väitteille, joiden mukaan talli olisi vaihtamassa nykyisen kuljettajakokoonpanonsa Fernando AlonsoJenson Button.

Kokeneen kaksikon takana McLarenilla on reservissään kaksi todella mielenkiintoista lupausta, kun sekä Kevin Magnussen että Stoffel Vandoorne kärkkyvät paikkaa maineikkaassa brittitiimissä. Kauden 2009 maailmanmestarin Buttoniin aseman ympärillä on käyty vilkasta keskustelua koko kauden ajan.

Dennis haluaa kuitenkin jatkaa nykyisellä kokoonpanollaan.

– Jensonilla on kaksivuotinen sopimus kanssamme. Tällä hetkellä emme edes mieti muita vaihtoehtoja, Dennis toteaa Sky Sportsille.

McLaren on ollut tällä kaudella aallonpohjassa, yhteistyö Hondan kanssa on lähtenyt käyntiin nihkeästi. Dennis jaksaa kuitenkin kehua molempia kuljettajiaan.

– Molemmat ovat tehneet erinomaista työtä.