Ferrarin Sebastian Vettel onnistui tekemään suurimman nousun kilpailun lopun sadekaaoksen ansiosta. Pitkään kuudentena ajanut saksalainen ajoitti renkaanvaihtonsa täydellisesti, ja hänen onnistui nousta kilpailussa kolmanneksi.

– Ilman sadetta emme olisi podiumilla. Teimme täydellisen ratkaisun ajoituksen kanssa. Odotimme kärsivällisesti sateen alkamista kunnolla ennen varikolletuloa. Olen erittäin tyytyväinen tähän, Vettel kiitteli podiumilla talliaan.

Tallikaveri Kimi Räikkönen syöksyi tekemään oman renkaanvaihtonsa pari kierrosta aiemmin, mutta sade ei ollut tuolloin vielä kastellut koko rataa kunnolla. Sen seurauksensa Räikkösen välikelin renkaat tuhoutuivat ja hän tipahti lopulta kahdeksanneksi.