Ferrarin Sebastian Vettel ei osannut vielä torstain jälkeen sanoa varmasti, millaisiksi tallien väliset voimasuhteet Monacossa kehittyvät.

Viikonlopun seuraaviin sessioihin on odotettavissa kuivaa säätä todennäköisemmin kuin märkää, mutta avauspäivänä ajot jäivät vielä jokseenkin vähäisiksi. Superpehmeitä renkaita ei päästy kokeilemaan.

– Kun sataa tilanne on vähän sama kaikille: kukaan ei juurikaan aja, Vettel sanoi päivän päätteeksi.

– Auto tuntui tänään kohtuulliselta. Me halusimme testata paria juttua enemmän, mutta aika loppui kesken. Meidän on odotettava lauantaihin ymmärtääksemme enemmän ja sunnuntaina näemme, kuinka lähellä Mercedestä me olemme.

Saksalainen ennakoi, että erot tulevat olemaan joka tapauksessa pienet sarjan selvästi lyhyimmällä radalla.

– Emme voi varmaankaan pitää Monacoa mittatikkuna, sillä on radan luonteen mukaista, että kaikki ovat tiukemmassa nipussa, mutta toivon tietenkin, että olemme entistä lähempänä [Mercedestä], hän sanoi.