Felipe Massa pitää selvänä, että Fernando Alonson siirto McLarenille on ollut virhe – ja että espanjalainen myös tietää sen.

Brassi kertoi kotimaansa Globo Esportille torstaina, että hänen ex-tallkikaverillaan vaikuttaa kuitenkin olevan tarve kieltäytyä hyväksymästä sitä.

– Luonnollisestikaan en, Massa vastasi kysyttäessä, onko hän samaa mieltä Alonson kanssa siitä, että Ferrarin vahvuus tänä vuonna on enemmänkin merkki heikentyneistä kilpailijoista.

– Alonson on keksittävä joku syy perustella muutos, joka oli ehdottomasti enemmän kielteinen kuin myönteinen. Ferrari on todella parantanut. Hänen on vaikea myöntää, että virhe oli hänen omansa.