Entinen F1-tallipomo Giancarlo Minardi uskoo, että Red Bull on ottanut askeleen eteenpäin Monacon GP:n perusteella. Mies kirjoittaa kotisivullaan tallin olevan yhdessä McLarenin ja Force Indian kanssa yksi kolmesta kilpailukykyään parantaneesta tallista.

Minardi kuitenkin arvioi, että Kimi Räikkösen kuudes sija molempien Red Bull -autojen takana oli pettymys.

– Viikonloppu oli alavireinen suomalaiselle, joka mielestäni ei saavuttanut sitä, mitä tarjolla oli ja lisäksi teki muutamia virheitä. Hänen olisi pitänyt olla Red Bullin edellä, hän kirjoittaa.

Räikkönen oli ajamassa Daniel Ricciardon edellä maaliin, mutta tämä ohitti Ferrari-kuskin muutamaa kierrosta ennen maalia. Aggressiivisen puoleinen liike johti pieneen kolhuun kaksikon välillä, mutta Minardi pitää tuomareiden päätöstä olla rankaisematta aussia oikeana.

Ex-tallipomo ei olisi myöskään antanut viiden sekunnin aikarangaistusta Fernando Alonsolle, joka osui avauskierroksella Nico Hülkenbergiin. Isku ei ollut kova, mutta tiukassa mutkassa puski epäonnisesti saksalaisen valliin rikkoen hänen etusiipensä.

– Tuomareiden päätös olla rankaisemmatta Ricciardoa kontaktista Kimin kanssa oli oikea, mutta en näe oikeaksi päätöstä Alonsoa vastaan, Minardi toteaa.

– Nyt puhutaan Monte Carlosta ja formula ykkösten olemukseen tulee kuulua myös tällaiset kontaktit.