Entinen F1-kuljettaja Martin Brundle pääsi testaamaan Monacon katuradalla Pirellin suunnittelemia 18-tuumaisia renkaita.

Brundle ajoi perjantaina rataa ympäri GP2-autolla ja uudella rengastyypillä. Britti oli hyvin vakuuttunut kokemastaan.

– Mielestäni kilpa-ajoluokkien tulisi harkita näitä renkaita vakavasti. Kaikki haluavat tällaisia pyöriä, Brundle totesi motorsport.com-sivustolle.

– Nykyautoissa, samoin kuin myös Ferrarin ja Adrian Neweyn suunnittelemissa konseptiformuloissa oli isot renkaat. Tuntuu oudolta, että kaikista suurimmassa kilpasarjassa ajetaan 13-tuumaisilla renkailla.

Uudet isommat pyörät aiheuttavat myös joitain harmeja.

– Suurin kohtaamani ongelma ajaessani näillä renkailla oli näkökenttäni rajoittuminen. En nähnyt kanttikiviä tai turva-aitaa, sillä renkaat blokkasivat näkökenttää etuviistoon. Olin aluksi aika shokissa tästä, mutta nopeasti täytyy toimia kuin koppiautoilla ajavat kuljettajat. Kuljettajien täytyy siis muuttua, Brundle pohtii.

Hän nostaa esille myös ongelman isompien renkaiden tuottamasta lisämassasta.

– Vielä ylimääräistä 15 lisäkiloa ei voi vain hyväksyä. Valmistajien täytyy löytää joku keino tähän. Myös jos renkaista tehdään leveämpiä, voidaan kysyä, helpottuvatko ohitukset, sillä silloin myös autot ovat entistä leveämpiä.