McLarenin Jenson Buttonin tunnelmat Monacon aika-ajojen jälkeen olivat kaksijakoiset. Kauden parasta lähtöruutua (11.) varjosti kuitenkin se tosiasia, että parempaankin olisi ollut mahdollisuus.

– Auto oli kunnossa tänään. Menetin aikaa keltaisten lippujen takia toisessa osiossa. Olisimme menneet helposti jatkoon siitä. Q3:ssa näimme monien tekevän virheitä, joten kuka tietää missä olisin voinut olla, Button totesi MTV Sportille kilpailun jälkeen.

Kaikesta huolimatta Buttonin päivä kääntyi vahvasti plusmerkkiseksi.

– Olen todella tyytyväinen autoon tänään. Olemme vielä kaukana haluamastamme vauhdista, mutta tänään löytyi balanssi, joka on tärkeää. Autoon pystyi myös luottamaan jarrutuksissa, ja sitä todella tarvitsee.

Button on iloinen suorituksestaan myös sikäli, että tallin viikonlopun aloitus sujui jälleen vaikeasti. Myös tallikaveri Fernando Alonso jäi radan varteen aika-ajoissa teknisen ongelman takia.

– Meidän täytyy olla tyytyväisiä automme suorituskykyyn. Ei nopeuteen, mutta suorituskykyyn. Tehtävää on kuitenkin vielä.

Button uskoo huomenna koettavan hänen paras mahdollisuutensa päästä pisteille tällä kaudella.

– Ehdottomasti. Starttaan hyvältä paikalta. Tämä on Monaco, joten mitä vain voi tapahtua. Sitä ei koskaan tiedä.

– Voin mennä tänään sänkyyn nukkumaan tyytyväisenä. Huomenna meillä voi olla hyvä kisa luvassa.