Red Bullin kisakuljettajaksi täksi kaudeksi nostettu Daniil Kvjat ei ole saanut toivomansalaista aloitusta kaudelle.

Kvjat on kerännyt vasta neljä MM-pistettä ja jäänyt selkeästi tallikaverinsa Daniel Ricciardon varjoon. Kvjat on kärsinyt runsaasti teknisistä ongelmista, erityisesti voimanlähdepuolella.

Jatkuvat takaiskut ovat saaneet median kritisoimaan venäläistä paikoin ankarastikin, mutta Kvjat antaa näille puheille palttua.

– Minä en ole menettänyt uskoa kykyihini, mutta jos jotkut ovat, en välitä, Kvjat toteaa Autosportille.

– Totta kai se on turhauttavaa, mutta asiat voivat kääntyä myös hyvin nopeasti päälaelleen. Totta kai omista tekemisistä löytyy aina parannettavaa, mutta työskentelen niiden eteen kovasti ja päättäväisesti, eikä se asia tule muuttumaan.

Kvjat haluaisi saada alleen vihdoinkin ongelmavapaan kisaviikonlopun.

– Sellaiselle olisi jo tilausta. Kun erot ovat pieniä, tuollaisilla asioilla on suuri vaikutus. Kun sellaisen saan, on mielenkiintoista nähdä sijoitunko samoille sijoille vai ylöspäin tulosluettelossa. En tiedä tiedä, missä olen tällä hetkellä.