Mercedeksen ja Lewis Hamiltonin jatkosopimusta on ehditty odottaa jo tovi molempien osapuolien vakuuttaessa haluavansa jatkoa. Kommenttien perusteella keskustelua venyttää lähinnä sopimuksen ehdot, ei niinkään se, mitä talli voi urheilullisesi tarjota, kuten toki odottaa voi. Uutta sopimusta hänen ei tule kuitenkaan allekirjoittaa.

Kun Hamiltonin siirto Mercedekselle vahvistettiin kaksi ja puoli vuotta sitten itse kuuluin siihen nähdäkseni aika pieneen ryhmään, joka piti valintaa oikeana. Tällä en suinkaan vihjaa, että olisin jotenkin ennakoinut McLarenin jyrkän laskun ja Mersun jyrkän nousun, vaan en vain pystynyt näkemään hänen uransa kehittyvän ansaitsemallaan tavalla kasvattitallissaan. McLaren pystyi vuodesta toiseen löytämään tavan sotkea menestyksensä: joko auto oli liian hidas tai epäluotettava, tai sitten tiimi toiminnallisesti epävarma. Toisaalta vaikka McLaren eväät mestaruuteen olisikin jostain löytänyt, se olisi tehnyt Hamiltonista vain yhden kaksinkertaisen mestarin muiden joukossa.

Mercedes sen sijaan tarjosi jotain, mitä McLaren ei pystynyt tarjoamaan: mahdollisuuden Hamiltonille tehdä rohkea irtiotto ja rakentaa hopeanuolesta mestari. Hamiltonin mestaruus oli Mercedeksellä arvoltaan aivan toinen kuin kuvitteellinen toinen titteli Wokingin leivissä. Kaksi mestaruutta kahdessa eri tallissa teki hänestä historiallisesti merkittävän kuljettajan. Kun 30-vuotias britti tällä kaudella tulee onnistuneesti puolustamaan mestaruuttaan, hän nousee siihen tällä hetkellä vain yhdeksänhenkiseen kerhoon kuljettajia, joilla on enemmän kuin kaksi mestaruutta. Tämä tulee tekemään hänestä suuruuden.

Tämän jälkeen hänellä on kuitenkin edessään ongelma: seuraavien mestaruuksien rajahyöty tulee olemaan hänelle erittäin jyrkästi vähenevä Mercedeksellä. On lopulta jokseenkin yhdentekevää, onko hänellä kaksi, kolme tai neljä mestaruutta yhdessä tallissa eritoten siksi, että saman sukupolven kuljettajiin kuuluva Sebastian Vettel on sen tempun tehnyt jo aivan äskettäin ja Michael Schumacher voitti peräti viisi peräkkäistä titteliä Ferrarilla. Mikäli Hamilton haluaa kuulua lajin historialliseen elittiin, hänen ei kannata pyrkiä siihen puhtaasti määrällisin perustein, eikä se sitä paitsi todennäköisesti edes onnistuisi – FIA ja lajin kaupallinen johto tuskin antaa Mercedeksen dominoida vuodesta toiseen.

Mutta Hamiltonille on nyt avautunut tilaisuus, jota hän ei voi jättää käyttämättä, mikäli hän todella on niin kiinnostunut siitä, miten hänet tullaan muistamaan kuin hän on sanonut. Mikäli hän siirtyisi Ferrarille ja voittaisi siellä edes yhden mestaruuden – useammasta puhumattakaan – Hamilton ei olisi ainoastaan kiistatta aikansa suurin, vaan yksi siitä äärimmäisen lyhyestä listasta kuljettajia, joiden kesken väitellään siitä, kuka on suurin kaikista.

Hamiltonilla on nyt ainutkertainen tilaisuus tehdä jotain sellaista, mistä useimmat eivät edes unelmoi: voittaa mestaruus kolmannessa eri suurtallissa. Ansioluettelo, johon kuuluisivat mestaruudet McLarenilla, Mercedeksellä ja Scuderialla olisi ainutlaatuinen, ja ennen kaikkea moninkertaisesti arvokkaampi kuin mikään, mitä hän voi saavuttaa ajaen Mercedeksellä uransa loppuun. On kenties enteellistä, että miehen nykyinen sopimus on päättymässä tänä vuonna juuri kun Ferrari näyttää merkkejä uudesta noususta.

On todennäköistä, että hopeanuoli on ainakin pienellä marginaalilla nopein auto myös ensi vuonna, mutta James Allison näyttää löytäneen punaisen langan, jota seurata auton kehityksessä. Hamilton on sen tasoinen kuljettaja, että hän pystyy ajotaidoillaan korvaamaan pienen vauhdillisen eron. Lisäksi Ferrari antaa mahdollisuuden Hamiltonille lyödä Sebastian Vettelin, jonka menestys Red Bullilla varjosti Hamiltonia vuosia.

Mutta rakas F1-Olli, etkö sinä nyt tässä aja Kimi Räikköstä pois Ferrarilta?

No, Itse en kyllä käyttäisi noin raflaavaa sanamuotoa kuin ”ajaa pois”, mutta näkisin kyllä moninkertaisten mestarien yhteenoton tallissa mieluummin kuin Räikkösen auttamassa Ferraria hyvään tulokseen valmistajien sarjassa.

Miksi et vain myönnä, että taustalla tässä on salainen agenda saada Valtteri Bottas Mercedekselle?

Minä en myönnä mitään.

Olli Kuitunen