Sauberin F1-talli jäi viime kaudella ensimmäistä kertaa historiassaan ilman MM-pisteitä, ja se näkyi saman tien heikentyneenä taloudellisena tilanteena. Pienemmän sarjan tulonjaon lisäksi myös sponsoreilta saatavat tulot pienenivät, sillä menestyksetön talli ei ole mikään paras markkinointikanava.

Tällä kaudella ääni kellossa on ollut kuitenkin tyystin eri. Talli on MM-pisteissä viidentenä kerättyään 19 pistettä. Sauber on yllättänyt kaikki vauhdillaan.

Tallipäällikkö Monisha Kaltenborn kertoo F1i.com-sivustolle sponsoreidenkin kiinnostuneen jälleen tallista. Hänestä on hienoa, että talli pystyy näyttämään nopeutensa kilparadoilla.

– Se on tärkeää, sillä se viestittää meidän olevan takaisin siellä, missä meidät yleensä totuttiin näkemään, ja että viime vuosi oli poikkeus, Kaltenborn toteaa.

– Totta kai teki kipeää olla letkan hännillä, mutta olemme nyt päässeet yli siitä. Nyt olemme jälleen huomiota herättäviä ja se auttaa meitä todella paljon.

Sponsoriasioissa on myös edetty, vaikkakaan Kaltenborn ei paljasta nimiä.

– Meillä on ollut muutamia yhteydenottoja, kyllä.