Force Indiaa kuljettava Sergio Perez uskoisi olevansa kykenevä taistelemaan jopa maailmanmestaruudesta, jos hän vain saisi alleen kilpailukykyisen kaluston.

Ajettuaan loistavan kauden Sauberilla vuonna 2012 Perez sai tilaisuutensa McLarenilla seuraavaksi vuodeksi. Talli oli kuitenkin 2013 aallonpohjassaan, ja Perez ei päässyt näyttämään parastaan. Hän saikin lähtöpassit wokingilaistallista vuoden päätteeksi.

Nykyään Perez antaa näyttöjä Force Indialla. Voitoista taisteleminen on kuitenkin silkkaa utopiaa.

– On hyvin turhauttavaa kuljettajalle tietää, että oikealla autolla pystyisi taistelemaan voitosta. Mielestäni minäkin olisin mukana maailmanmestaruustaistossa, Perez avautuu motorsport.comille.

Perez uskoo täysillä itsensä.

– Viiden F1-vuoteni aikana minulla ei ole ollut kertaakaan käytettävissäni autoa, jolla voisi taistella voitoista, tai edes podiumsijoituksista. Siitä huolimatta olen päässyt useasti kolmen parhaan joukkoon, Perez pamauttaa.

– Jotkut kuljettajat pääsevät huipulle nopeammin, toisilla se vie aikaa. Mutta toivon kykeneväni näyttämään lahjakkuuteni, joko tällä autolla tai jollain muulla, ja sen avaavan minulle ovet päästä huipulle.

Perezin mukaan keskitason kalustolla on kuitenkin vaikea osoittaa olevansa huippukuljettaja. Mittatikuksi täytyykin asettaa oma tallikaveri.

– On vaikeaa selittää ihmisille, miksi kisasi oli hyvä, jos sijoituit sijalle kahdeksan tai yhdeksän. Mutta jos olet jatkuvasti tallikaveriasi nopeampi, ja kisassakin selkeästi hänen edellään, on kisasi ollut itse asiassa erinomainen.