Williamsin Valtteri Bottakselle Malesian GP:n aika-ajo olivat yllätys, eivätkä hyvällä tavalla. Suomalaiskuljettaja kertoi Q3-kierroksensa tuntuneen hyvältä, mutta se riitti ainoastaan yhdeksänteen sijaan peräti seitsemän kymmenystä tallikaveriaan Felipe Massaa hitaampana.

– Minä olen hiukan pettynyt siitä, kuinka päivä sujui. Minusta tuntui siltä, että ajoin hyvän kierroksen, joten olin yllättynyt yhdeksännestä sijasta, hän sanoi.

– Halusin olla viimeinen auto ylittämässä maaliviivan, joten siitä olin iloinen. Meillä on vain työtä tehtävänä märän kelin suorituksissa.

– Huominen on toivottavasti kuiva, mutta tulee olemaan myös kuuma, joten mikään ei tule olemaan helppoa – varsinkaan yhdeksännestä ruudusta.

Bottas aloittaa kisan kuitenkin kahdeksantena, sillä suoraan hänen edellään ollut Lotuksen Romain Grosjean otti lähtöruuturangaistauksen. Massa oli seitsemäs.