Formula ykkösten seitsenkertaisen maailmanmestarin Michael Schumacherin poika Mick Schumacher on solminut ajosopimuksen Formula 4-tiimin kanssa. Mick Schumacher tulee osallistumaan Saksan F4-luokkaan tulevalla kaudella.

15-vuotias saksalainen sijoittui viime kaudella toiseksi kartingin MM-kilpailuissa. Hän on kilpaillut myös Micj Junior ja Mick Betsch -nimillä. Betch on hänen äitinsä Corinna Schumacherin tyttönimi.

Schumacherin F4-tiimiksi valikoitui Van Amersfoort Racing, jonka riveistä ylöspäin on ponnistanut myös Max Verstappen.

Tallipäällikkö Frits van Amersfoort kertoi Autosportille vakuuttuneensa nuoren saksalaisen kyvyistä.

– Parin viime vuoden aikana olemme ottaneet tavaksi tarjota simulaattorimahdollisuutta hyvin karting-sarjassa pärjänneille kuljettajille. Olemme nähneet Mickin taidot ja odotammekin tulevaa kautta innolla, van Amersfoort hehkuttaa.