Mercedeksen Lewis Hamilton kertoo tallinsa yrittävän selvittää syitä, minkä takia hän ja tallin toinen kuljettaja Nico Rosberg eivät ole olleet täysin tyytyväisiä autonsa käyttäytymiseen Barcelonassa.

Mercedeksen vauhti on ollut huimaa, mutta molemmat kuljettajat ovat valittaneet varsinkin viimeisten päivien aikana auton säätöjen olevan pahasti hukassa.

– Tämä päivä ei ollut kovinkaan näyttävä. Sain ajettua nopean kierroksen, mutta rata oli hitaampi ensimmäiseen päivään verrattuna, Hamilton totesi Autosportille.

Hamilton vakuuttaa tallinsa paiskivan täysillä ongelman poistamiseksi.

– Yritämme ymmärtää. Yhtäkkiä tuntuma autooni oli vain paljon huonompi kuin aiemmin. Teimme pieniä muutoksia ymmärtääksemme mistä muutokset johtuivat, oliko vika radassa vai renkaissa.

Hamilton koki radan menettäneen jonkin verran pitoa viimeisten päivän aikana, ja se vaikutti myös osaltaan auton muuttuneeseen käyttäytymiseen.

– Nico ei tuntenut oloaan mukavaksi autossa eilen ja minusta tuntui tänään samalta. Uskomme radan olleen loppuvaiheessa 0,5-0,7 sekuntia kierroksella hitaampi kuin testien ensimmäisenä päivänä, Hamilton totesi.