Red Bullin kärsittyä tänä vuonna Australiassa aiempia vuosia selvästi vaikeamman alun kaudelleen kukaan ei ehtinyt kissaa sanoa ennen kuin talli oli parhaaseen Luca di Montezemolo -tyyliin pelastamassa lajia välittömältä tuholta. Energiajuomayhtiö syytteli ensin vaikeuksistaan kaikkia muita säännöistä voimanlähteisiin ja ilmoitti sitten, että jo mahdollinen toinen vuosi ilman dominointia syö pomon (väitettyä) intohimoa lajiin. Myöhemmin kuulimme, että Red Bull tahtoo ostaa lajin oikeudet itselleen.

Mitä viimeksi mainittu paljastus siis tarkoittaa? Lyhyt vastaus: ei mitään.

Pidempi vastaus: joku on nähnyt hyötyjä tällaisen ”tiedon” syöttämisessä julkisuuteen ja toiminut sen mukaisesti. Sinänsä ajatus, että Red Bull voisi tahtoa kaupalliset oikeudet formula ykkösissä ei ole mitenkään erityisen uusi. Yrityksen strategiana on tyypillisesti ollut osallistua erilaisiin epämääräisesti urheilua muistuttaviin lajeihin ja präntätä nimensä niiden päälle koomisen suurilla kirjaimilla.

Siitä, että lähtökohtaisesti uskottavassa julkaisussa on lähdeviitteetön ja sitaatiton tieto, että Red Bull voi haluta yhtä ja toista, ei haittaa yhtiötä mitenkään. Se on ilmaista julkisuutta, saa ajatuksen kannattajat ääneen keskustelufoorumeilla, tarjoaa tietoa markkinoiden reaktiosta ja on tarvittaessa helposti kiistettävissä.

Uusi Suomi analysoi asiaa lyhykäisyydessään seuraavasti: ”F1:n markkina-arvo on laskenut ja CVC halunnee tuotteesta pian eroon. Red Bull voisi saada omistuksensa melko halvalla. […] Red Bull voisi tehdä Formula ykkösille pelkkää hyvää”. Täytyypä todeta, että en ole tälläista hölynpölyä lukenut aivan hetkeen.

Formula ykkösten näkyvyys maailmalla on tänäkin päivänä yksittäisenä urheilusarjana poikkeuksellinen. Televisiokatsojamäärien tippuminen on ensisijaisesti lajin mediastrategian ansiota ja jos katsojamääriä halutaan ehdottomasti lisätä, se on mahdollista muuttamalla strategiaa. Katsojamäärät saataisiin tarvittaessa korkeammaksi välittömällä vaikutuksella tarjoamalla formula ykkösiä enemmän ilmaiskanavilla ja ylipäätään mahdollisimman vähäisillä rajoitteilla. Pidemmällä aikavälillä sosiaalinen media voi myös olla vaihtoehto. Niin tai näin, muutosten puute strategiassa kertoo siitä, että lajin omistajat ovat (vielä) tyytyväisiä nykyiseen.[nosto tasoitus=”oikea”]Niin tai näin, muutosten puute strategiassa kertoo siitä, että lajin omistajat ovat (vielä) tyytyväisiä nykyiseen.[/nosto]

Mistä pääsemmekin sujuvasti kysymykseen siitä, onko lajin markkina-arvo tippunut olennaisesti viime vuosina. Koska F1-konserni ei ole pörssiyhtiö siitä on saatavilla vähän tietoa, mutta noin kymmenen vuoden aikana sen oletetaan tuottaneen CVC:lle useita miljardeja euroja, eikä yhtiö minun tietämykseni mukaan arviota ole koskaan kiistänyt. Tämä ei ole merkki markkina-arvoltaan pienestä liiketoiminnasta. Sijoitushtiö voi hyvinkin tahtoa eroon formula ykkösistä, mutta ei taatusti halvalla saatikka siksi, että se olisi osoittautunut huonoksi sijoitukseksi, vaan siksi, että rahat ovat riittävissä määrin lajista lypsetty ja joku muu voi nyt siivota jäljet.

Aivan toinen asia on sitten se, sopisiko kenellekään, että historiallinen Grand Prix -kilpa-ajo tunnettaisiin Formula Ultra Extreme by Red Bullina. Auta armias sitä porua, joka syntyisi sinä päivänä kun Helmut Marko toteaisi, että formula ykkösten omistajuus olisi luonnollinen askel Herr Mateschitzille diversivoida portfoliotaan. Siinä kiljuisivat Ferrari, McLaren, Mercedes, pienet tallit, F1-media, FIA ja fanit sellaisessa konsertissa, että Concorde-sopimus ei kuulostaisi enää nimensä puolesta maailman monimutkaisimman vitsin punch-linelta.

Tietenkin joku voisi kysyä ihan vain, että mihin historialliseen toteutumaan perustuu olettamus, että Red Bull voi tehdä lajille ”pelkkää hyvää”. Pikemminkin on vaikea keksiä, mikä yhtiö CVC:n lisäksi olisi onnistunut vahingoittamaan lajia yhtä tehokkaasti yhtä lyhyellä aikavälillä. Mutta tästä ovat vastuussa kaikki muutkin, jotka ovat kykenemättömiä katsomaan nokkakartiotaan pidemmälle.

Onko siis syytä olettaa, että formula ykköset tulevat olemaan joskus lähitulevaisuudessa Red Bullin hallinnassa? Uskaltaudunpa sanomaan ”ei”.

Jos limppariyhtiö aikoo lajissa pysyä vielä toisenkin vuosikymmenen, sen on hyväksyttävä, että se tulee häviämään paljon enemmän kuin voittamaan. Näin toimii urheilu.

Olli Kuitunen