Lotuksen F1-tallin toimitusjohtaja Matthew Carter kertoo tallin budjetin olevan kunnossa tulevan kauden tavoitteita silmälläpitäen, kertoo Autosport.

Talli leikkasi viime kaudella rajusti kulujaan esimerkiksi vähentämällä henkilöstöpuoltaan, mutta nyt Carter myöntää leikkauksia tehdyn jopa liian rankalla kädellä.

– Menemättä enempää yksityiskohtiin, saatoimme potkia liikaa ihmisiä pois viime vuonna. Palkkasimme ihmisiä takaisin aero- ja suunnittelupuolelle.

Lotus on menettänyt sponsoreitaan kilpaileville talleille, mutta Carter on silti luottavainen tallin taloudellisesta tilanteesta kauden alkaessa.

– Budjettimme tälle kaudelle ei ole ehkä kauden 2013 tasoa, mutta se on samanlainen kuin viime kaudella.

– Meille on tulossa vielä pari uutta sponsoria, jotka eivät vielä autossa näy, mutta tulevat näkymään kauden avauskilpailussa Australiassa.

Carter osaa myös kertoa, mihin mahdolliset lisäeurot käytettäisiin.

– Kaikki käytettäisiin suoraan auton kehittämiseen. Aiempina vuosina jouduimme tunkemaan rahaa mustaan aukkoon nimeltä velka, mutta nyt se menisi suoraan autoon.