Jari-Matti Latvala aloitti tämän vuoden rallin MM-sarjan paremmin kuin osattiin ja uskallettiin odottaa. Kakkossija on äärimmäisen vaikeassa ja legendaarisessa Monte Carlon rallissa jo itse suorituksena kova, mutta kun tarkastellaan sitä, mitä kaikkea sijoitus merkitsee, kasvaa kakkossijan merkitys entisestään.

Kuten Latvala itse kertoi sivustomme haastattelussa ennen Montea, on hänen tavoitteensa selviytyä neljän joukkoon. Sijoitus oli siis kaksi pykälää tavoiteltua parempi. Sebastien Ogierin voiton ja Power stagen sijoitusten jälkeen MM-sarjan kärkikaksikon ja mestaruudesta kovimmin taistelevan parivaljakon välillä on eroa vain kuusi MM-pistettä. Vaikka jokaisen kauden tarina on aina omanlaisensa, oli ero viime vuoden avausrallin jälkeen 14 pistettä, eli kahdeksan pistettä enemmän.

Latvala on ajaja, joka tarvitsee huippusuoritukseensa timanttisessa iskussa olevan itseluottamuksen. Hyvä tulos ja suoritus Montessa ovat erinomaisia asioita pönkittämään tätä. Latvala on paitsi yksi maailman parhaista rallikuskeista, myös erittäin suuri rallifani. Hän tietää Monten aseman maailman rallien joukossa, ja hän nauttii varmasti täysin rinnoin ajastaan Monte Carlossa juuri tämän rallin palkintopallilla.

Latvala mainitsi ennen kisaa sivustollemme myös siitä, kuinka kisakohtaisissa suunnitelmissa pysymättömyys pilasi muutaman kisan viime kaudella. Nyt hän ei riskeerannut mitään, vaan piti suunnitelmastaan kiinni loppuun saakka. Näin Latvala sai vahvistuksen mieleensä, että valittu tie ja strategia ovat hänelle juuri oikeat.

Latvala on hyvissä asemissa ennen ensi kuussa ajettavaa Ruotsin MM-rallia. Hän voi kaikessa rauhassa elää mottonsa mukaan, eli nauttia matkasta taistelussa mestaruudesta.

Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen