Championat-sivuston mukaan formula ykkösten moottorit voivat kokea ison uudistuksen kaudella 2016.

Genevessä äskettäin kokoustanut FIA:n strategiaryhmä ei tehnyt vielä lopullista päätöstä, mutta on selvää, että muutoksia on luvassa.

FIA:n tavoitteena on nykyistä äänekkäämmät ja tehokkaammat voimanlähteet, jotka maksaisivat tiimeille maksimisissaan 10 miljoonaa euroa vuodessa – ideaalitilanteessa ainoastaan viisi miljoonaa.

F1-moguli Bernie Ecclestone on toivonut turbomoottoreiden korvaamista jälleen vapaasti hengittävillä formula ykkösissä ensi kauden jälkeen. Ecclestone kertoi hiljattain lehdistölle, että hän kannattaisi jopa V10-mallisia moottoreita eikä usko muutoksesta syntyvän suuria kuluja.

– Olen ehdottanut aiemmin ja ehdotan nytkin, että palaamme vapaasti hengittäviin moottoreihin, joissa on hiukan hybridiosia. Valmistajien on kutsuttava niitä Ferrari-hybridiksi tai McLaren-hybridksi tai Williams-hybridiksi, jotta viesti menee läpi, Ecclestone sanoi Forbesin mukaan.

– Kenelle tahansa, joka tällä hetkellä rakentaa moottoreita, olisi unelma rakentaa vapaasti hengittävä moottori, joka kehittää noin 1000 hevosvoimaa. Sitä uskon meidän tahtovan.

Championatin mukaan strategiaryhmä linjasi, että ensi kaudella jokaisella kuskilla on käytössä neljä moottoria aiemman viiden sijaan.