Sebastian Vettelistä julkaistiin tiistaina ensimmäiset kuvat uuden tallinsa punaisissa väreissä.

Red Bullin pilttuussa ei kuitenkaan katsottu ilolla Ferrarin kuulosuojaimet pukenutta ja uuden talliväkensä kanssa rennosti jutustellutta Vetteliä.

Vettel taidettiin kokea vähän kuin avioerosta yhdessä sopineen parisuhteen osapuoleksi – mies lähti uuden puolison luo ennen kuin ero astui virallisesti voimaan.

Vettelin sopimus nimittäin jatkuu Red Bullilla vielä torstain 27. marraskuuta eli tämän päivän ajan.

– Laillisesti se ei ole ok, mutta minä en voisi välittää vähempää, kommentoi AutoBild Motorsportille Red Bull -pomo Helmut Marko.

Ex-tallin tekniikkaekspertit olivat kuitenkin sitä mieltä, että sunnuntain ja tiistain välillä ei ollut tarpeeksi monta nukuttua yötä. Vettel olisi pystynyt vertailemaan liian tehokkaasti vanhan autonsa ja Ferrarin teknisiä eroja, minkä vuoksi Red Bull ei antanut saksalaiselle lupaa vielä ajaa Ferraria.

Niinpä testit hoitivat Kimi Räikkönen sekä juniorikuski Raffaele Marciello.