FIA:n puheenjohtaja Jean Todt on kertonut Italian medialle kuluvan vuoden olleen hänelle rankka henkisesti.

Kaksi hänelle läheistä kuljettajaa ovat olleet hengenvaarallisissa onnettomuuksissa: Michael Schumacher vuodenvaihteessa alpeilla lasketellessaan ja nyttemmin Marussian Jules Bianchi Japanin GP:ssä Suzukassa.

– Minun on jaettava tämä kahteen osaan: velvollisuuksiini FIA:n puheenjohtajana sekä omiin tunteisiini, Todt sanoi toimittaja James Allenin blogin mukaan.

– Näen poikani [Nicolas Todt, Bianchin manageri] täysin murtuneena siitä, että joku sellainen, joka on hänelle kuin veli, on tässä tilassa [tehohoidossa], hän jatkoi.

Ranskalainen sanoo näkevänsä turvallisuuskeskustelun höllentyneen formula ykkösissä, koska jopa vakavista onnettomuuksista on selvitty pahimmillaankin lähinnä säikähdyksellä viime vuosina.

– Meidän ei ikinä tule ottaa mitään itsestäänselvyytenä ja herpaantua turvallisuuskysymyksistä. Sanoin niin ennen Julesin onnettomuutta ja sanon niin nyt, Todt totesi.

– On alettu ajatella, että kolari 200 km/h nopeudessa ilman loukkaantumisia on normaalia. Mutta se ei ole normaalia, se on ihme. Sen takana on hämmästyttävä määrä työtä. Sataprosenttinen turvallisuus lajissamme ei kuitenkaan ole todellisuutta.