F1-tallien talousvaikeudet vaativat muutoksia tallien kuluissa ja tulojen jaossa, sanoo Sauberin tallipäällikkö Monisha Kaltenborn.

Nainen kertoo tuoreessa Crash.net-sivuston haastattelussa, että ehdotetut kolmannet autot mahdollisten lopettavien tallien korvaamiseksi on paitsi lajin edun vastainen, myös todennäköisesti toteutuskelvoton suunnitelma.

– On todella vaikeaa sanoa, kuinka realistista se on, koska tietoa kaikista talleista ei kenelläkään ole. Minusta tärkeintä, ja minkä tulisi olla kaikkien tavoite, on se, että säilytämme nykyiset tallit, Sauber-pomo sanoi.

– Meillä täytyy olla monimuotoisuutta ja meidän tulisi olla todella varovaisia jos muutamme järjestelmää.

– Meillä on ollut keskusteluita kolmansista autoista aiemminkin, se ei ole mitään uutta, ja joka kerralla me olemme pian tulleet siihen tilanteeseen, että olemme ymmärtäneet tälläisen muutoksen toteuttamisen olevan hyvin vaikeaa.

Sauber, Kaltenborn vannoo, tulee joka tapauksessa sarjassa olemaan ensi vuonna taloushaasteista huolimatta:

– Me näemme itsemme mukana ja me tulemme myös olemaan ehdottomasti paremmassa kunnossa, hän sanoi.