Viimeisellä kierroksellaan Singaporen GP:n seitsemännen sijansa ajovirheen vuoksi menettänyt ja maaliin vasta yhdentenätoista ajanut Valtteri Bottas kertoi strategian menneen pieleen teknisen ongelman vuoksi.

– Viimeinen stintti oli vähän liian pitkä meille. Minulla oli ongelma ohjauksen kanssa, joten en saanut tuntumaa ratista. Renkaiden pitäminen elossa oli siksi vaikeaa. Ei siis helppo kisa, Williams-kuski selitti Sky Sportsin lähetyksessä.

– Kierroksia vain oli yksi tai kaksi liikaa, renkaissa ei ollut enää yhtään elämää jäljellä. On sääli, että viimeisellä kierroksella renkaat todella kuolivat, enkä voinut tehdä mitään.