Toro Rossolla F1-sarjassa ajava Daniil Kvjat on saanut kehuja upealla debyyttikaudellaan.

Voisiko parikymppinen nuorukainen ajatella jo vuoden päästä Red Bullia? Siis sillä spekulatiivisella olettamuksella, että esimerkiksi Sebastian Vettel päättäisi yllättäen vaihtaa tallia.

Venäläisnuorukainen menee hämilleen kysymyksestä.

– En tiedä…Mielenkiintoinen kysymys, mutta nyt ajan hyvää kautta Toro Rossolla. Totta kai Red Bull on maailmanmestaritalli ja he ovat jo paljon saavuttaneet Formula ykkösissä. Olisi etuoikeus ajaa siellä, Kvjat sanoo F1news-sivustolle.

– Mutta vielä siitä ei ole järkeä puhua ja siksi keskityn työhöni nykytiimissäni. Se on nyt parasta mitä voin tehdä tässä tilanteessa.

Kvjat, 20, voitti viime vuonna GP3-sarjan mestaruuden. Loikka suoraan F1-kisakuljettajaksi oli suuri, ja moni povasi Kvjatille vaikeuksia. Hän ajoi kuitenkin kahdessa ensimmäisessä kisassaan pisteille. Pisteitä tuli myös Kiinasta ja Britanniasta sekä Belgiasta.