Mercedeksen sisäisen taistelun erinomaisesti hyödyntänyt, jo kolme voittoa kuluvalla kaudella koonnut Daniel Ricciardo on vielä mukana mestaruustaistossa, uskoo Red Bull -tallipäällikkö Christian Horner.

– On hyvä pitää [Mercedes] varuillaan. [Spa] oli rata, jonka emme odottaneet sopivan meille, mutta silti onnistuimme siellä voittamaan. Me olemme voittaneet Montrealissa ja Spassa, jotka olivat kaksi epätodennäköisintä rataa voitoille talvikauden perusteella, Horner sanoi Crash.netin mukaan.

– Kaikki, mitä voimme tehdä, on keskittyä omaan tekemiseemme ja ottaa kisan kerrallaan. On uskomatonta, kuinka Daniel on voittanut ainoastaan kisan vähemmän kuin Nico [Rosberg] tällä kaudella.