Williamsin apulaistallipäällikkö Claire Williams vihjaa voittotaistelulle voivan olla mahdollisuuksia lähitulevaisuudessa kalenterin nopeimmilla radoilla.

Tallin voidaan sanoa jo olevan toistuva vierailija palkintokorokkeella tällä kaudella, mutta keskimmäinen askelma on jäänyt vielä saavuttamatta. Tallipomo myönsi kuitenkin FIA:n lehdistötilaisuudessa Budapestissä perjantaina, että tavoitteena on voitto.

– Toivon sitä. Siksi me täällä olemme – voittaaksemme kisoja. Talli on tehnyt upeaa työtä tänä vuonna kaiken kääntämisessä ympäri, Williams sanoi.

– Mercedes on yhä melko kaukana tällä hetkellä. Minusta me kuroimme eroa hieman kiinni Saksassa, joten tulee olemaan jännittävää nähdä, mitä voimme tehdä tänä viikonloppuna ja tietenkin myöhemmin Spassa ja Monzassa.