Autonsa tallin kolmoskuljettajalle Felipe Nasrille ensimmäisissä vapaissa harjoituksissa antanut ja toisessa seitsemän kymmenystä tallikaveristaan Felipe Massasta jäänyt Valtteri Bottas ei ole viikonlopustaan huolissaan.

Williams-kuljettaja kertoi Kiinan GP:n perjantaisessioiden päätteeksi, että auto tuntuu paremmalta kuin edellisessä kisassa. Suomalainen lupaa lauantaina ja sunnuntaina tiedossa olevan lisää vauhtia.

– Me saimme hyvin tietoa uusista osista, vaikka olosuhteet tekivätkin siitä vaikeaa. Vei hiukan aikaa tottua rataan tänään iltapäivällä missattuani aamun session, mitä vaikeutti entisestään radan vaikeat mutkayhdistelmät, Bottas kertasi.

– Rytmiin päästyäni oli kuitenkin selvää, että pakettimme on parempi kuin Bahrainissa. Kaiken kaikkiaan tunnen itseni positiiviseksi ja tiedän, että voin näyttää paljon enemmän aika-ajoissa ja kisassa.