Mika Häkkinen ei pidä uskottavana ajatusta, että Kimi Räikkösen valtava ero Fernando Alonsoon alkukaudella ja eritoten Kiinan GP:ssä selittyy vain heikolla autolla.

Suomalaiskuljettaja jäi tallikaveristaan noin sekunnin kierroksella edellisessä kisassa, mikä kahden maailmanmestarin välisessä kamppailussa samalla kalustolla on hämmentävän suuri ero.

– Kimillä on ongelmia, ja ne täytyy ratkaista. Alonso on tällä hetkellä täysin ylivoimainen Kimiä vastaan. Ero ei ole pieni, Häkkinen sanoi logistiikkayhtiö Hermeksen blogin keskiviikkona julkaistussa haastattelussa.

– Neljä kisaa on ajettu ja mielipiteeni on, että tässä ajassa Kimin olisi pitänyt jo saada jotain aikaan. Hänen autonsa ei voi olla niin katastrofaalisen kauhea, että hänellä ei olisi siitä syystä mitään sanansijaa Alonsoa vastaan. Kimin on tehtävä jotain ja hyvin nopeasti.

Simulaattoriharjoittelu ei tunnetusti ole Räikkösen lempiharrastuksia, mutta kaksinkertainen maailmanmestari neuvoo häntä sitä kuitenkin harkitsemaan.

– Simulaattori on hyvä vaihtoehto. Sillä voi kokeilla kaikenlaisia säätömuutoksia. En halua antaa hänellä neuvoja, sillä uskoisin, että maailmanmestarina hän keskittyy ongelmien ratkaisuun lyödäkseen tallikaverinsa ja saavuttaakseen kunnollisen suoritustason.

Katso galleriasta kuvat Alonson, Räikkösen ja Ferrarin viikonlopusta Kiinassa
.