Jenson Button: ”Ei asiallista puhua Williamsista – McLaren pysyy kärkitallina”
Kuva: Getty Images
Poikkeuksellisen vaikeasta alkukaudesta kärsivä McLaren ei ole seuraamassa Williams-tallin tietä toistuvista mestaruuksista jatkuviin vaikeuksiin, sanoo Jenson Button.
F1-sarjan kotisivu tiedusteli Buttonilta, että onko hänellä pelkoa siitä, että paluu tehdastalliksi 2015 – jolloin talli aloittaa kumppanuuden Hondan kanssa – tapahtuu liian myöhään ja McLaren Williamsin tapaan ei kuulu enää sarjan kärkitalleihin.
– Minun ei ole asiallista yrittää puhua siitä, mitä Williamsilla on tapahtunut, Button vastasi kohteliaasti.
– Minulla ei ole kuitenkaan epäilyksiä siitä, että McLaren säilyy F1-tallien kärkikastissa. Olen ollut formula ykkösissä 13 vuotta ja olen nähnyt paljon sinä aikana. En ole koskaan ajanut paremmassa tallissa kuin McLaren ja olen erittäin ylpeä siitä, että olen McLaren-kuljettaja.
– Seuraan sellaisten suurten kuljettajien kuin Bruce McLarenin, Emerson Fittipaldin, James Huntin, Niki Laudan, Alain Prostin, Ayrton Sennan ja Mika Häkkisen renkaanjälkiä.
Button muistuttaa, että talli on aiemminkin kääntänyt tilanteen päälaelleen vaikeina vuosina tai niiden jälkeen.
– Kuten tulee sanottua, McLaren ponnahtaa aina takaisin. 2009, jolloin voitin mestaruuden Brawnilla, McLaren oli varsin kilpailukyvytön alkukaudesta. Melbournessa autot olivat aika-ajoissa 14:s ja 15:s, mutta Unkarissa Lewis [Hamilton] kykeni voittamaan paalulta.
– Usein hyvä vuosi on seurannut huonoa McLarenilla. 2004 talli voitti yhden kisan, 2005 kymmenen. 2006 talli ei voittanut kertaakaan, mutta voitti kahdeksan kertaa 2007. Historia on siis osoittanut, että McLaren tulee voittamaan taas usein ja uskon, että McLaren-Honda -aikakausi tulee olemaan erittäin jännittävä.
LUE MYÖS:
- Robin Räikkönen kerää voittoja Euroopassa – nyt Kimi kommentoi poikansa tulevaisuutta
- Max Verstappenilta tutun näköinen tempaus – verrattiin heti Kimi Räikköseen
- George Russell vakuuttaa: ”Voin yhä voittaa maailmanmestaruuden”
- MM-rallin järjestäjä vihjaa yllätyksestä: Ott Tänak saatetaan nähdä lähtöviivalla
- Katalonian GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Espanjan GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Cadillacin johtaja teki kantansa selväksi Valtteri Bottaksesta
- Monacon GP 2026 – F1: Tulokset ja uutiset
- Aikasakko pilasi jättiyllätyksen – Alpine haastaa tuomionsa
- Rangaistus tuli – Cadillacin historian avauspiste romukoppaan
- Kimi Räikkönen nimesi F1:n parhaan kuljettajan – vastaus tuli välittömästi
- Cadillacin johtaja teki kantansa selväksi Valtteri Bottaksesta
- Mika Salolta radikaali väite Viaplaylla: F1-tähti saamassa potkut – Niki Juusela ällistyi: ”Onko toi totta?”
- Jari-Matti Latvala nosti esiin Oliver Solbergin ongelman: ”Sitä on vaikea hyväksyä”
- Valtteri Bottaksen Monacon GP päättyi keskeytykseen – talli paljasti syyn
- Monacon F1-harjoituksissa rysähti – Ferrari aloitti vahvasti
- Rangaistus tuli – Cadillacin historian avauspiste romukoppaan
- Valtteri Bottakselle avautumassa yllätyssauma? ”Yksi parhaista tilaisuuksista”
- Erikoinen välikohtaus Monacossa – Oscar Piastria ei päästetty F1-varikolle
- Jyväskylän SM-ralliin huippunimiä – mukana myös koomikko Ismo Leikola