Caterham-pomo: ”Resurssimme eivät mahdollista tiettyjä muutoksia autossa”
Caterhamin tallipäällikkö Cyril Abiteboul sanoo tallin resurssien rajoittavan jossain määrin auton kehitystä. Caterham (aiemmin Lotus) on nyt Marussian tapaan formula ykkösissä neljättä vuotta avaamatta vielä pistetiliään.
Tallin teknisenä johtajana toimii kokenut Mark Smith. Abiteboul vakuuttaa, että tallin kehittymättömyys tulostaulukossa ei ole Smithin syytä.
– Mark johtaa suhteellisen pientä ja nuorta, mutta lahjakasta suunnitteluosastoa, joka työskentelee uskomattoman kovaa kehittyäksemme, Abiteboul sanoi F1-sarjan kotisivulla.
– Meidän inframme ja resurssimme eivät mahdollista tiettyjen perustavanlaatuisten ja rakenteellisten ominaisuuksien muuttamista alustassa, joka suunniteltiin 2011, otettiin kisakäyttöön 2012 ja tuotiin myös kaudelle 2013.
Kehitystyötä on tehty vielä tällä kaudella lähinnä auton yksittäisten elementtien tasolla.
– Kuten näimme Bahrainissa, Espanjassa ja Monacossa, keskittymällä avaintekijöihin suorituskyvyssä – eli siis aeropakettiin – selviä merkkejä kehityksestä on tänä vuonna nähtävissä.
– Tämä pragmaattinen strategia tarjoaa meille mahdollisuuden tasapainottaa resurssit, jotka meillä on kauden 2013 kehitystä sekä kauden 2014 projektia silmällä pitäen. Meillä on suunnitelma ja me olemme luottavaisia, että se maksaa itsensä takaisin pitkällä tähtäimellä.
LUE MYÖS:
- Robin Räikkönen kerää voittoja Euroopassa – nyt Kimi kommentoi poikansa tulevaisuutta
- Max Verstappenilta tutun näköinen tempaus – verrattiin heti Kimi Räikköseen
- George Russell vakuuttaa: ”Voin yhä voittaa maailmanmestaruuden”
- MM-rallin järjestäjä vihjaa yllätyksestä: Ott Tänak saatetaan nähdä lähtöviivalla
- Katalonian GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Espanjan GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Cadillacin johtaja teki kantansa selväksi Valtteri Bottaksesta
- Monacon GP 2026 – F1: Tulokset ja uutiset
- Aikasakko pilasi jättiyllätyksen – Alpine haastaa tuomionsa
- Rangaistus tuli – Cadillacin historian avauspiste romukoppaan
- Kimi Räikkönen nimesi F1:n parhaan kuljettajan – vastaus tuli välittömästi
- Cadillacin johtaja teki kantansa selväksi Valtteri Bottaksesta
- Mika Salolta radikaali väite Viaplaylla: F1-tähti saamassa potkut – Niki Juusela ällistyi: ”Onko toi totta?”
- Jari-Matti Latvala nosti esiin Oliver Solbergin ongelman: ”Sitä on vaikea hyväksyä”
- Valtteri Bottaksen Monacon GP päättyi keskeytykseen – talli paljasti syyn
- Monacon F1-harjoituksissa rysähti – Ferrari aloitti vahvasti
- Rangaistus tuli – Cadillacin historian avauspiste romukoppaan
- Valtteri Bottakselle avautumassa yllätyssauma? ”Yksi parhaista tilaisuuksista”
- Erikoinen välikohtaus Monacossa – Oscar Piastria ei päästetty F1-varikolle
- Jyväskylän SM-ralliin huippunimiä – mukana myös koomikko Ismo Leikola